Text & foto: Aada Ala Tala
Saavuin Aspöseen ensimmäisen kerran vuonna 2018. Tein taustatyötä kirjaani Pyhän Olavin retkeilyreitit, ja valokuvaamisen ja kirjoittamisen lomassa kyselin kaupunkilaisturistin klassikkokysymyksiä: Miten te käytte kaupassa tai lääkärissä? Mitä töitä täällä voi tehdä? Onko teillä kotona vesivessa? Silloin en todellakaan osannut arvata, että tästä pienestä saaresta olisi tuleva kotini.
Viime syksynä liityin Asuttavuus Paraisten saarilla -hankkeen Korppoon työryhmään. Valinta ö-coachiksi, tämän asiantuntevan ja kokemusta oma-avan korppoolaisryhmän vastuuhenkilöksi, rehellisesti sanottuna jännitti. Asia on kuitenkin tärkeä, ja ennen kaikkea kiinnostava. Palasin nyt samojen klass-ikkokysymysten äärelle täysin toisenlaisesta näkökulmasta. Minulle vasta-uksista on jo tullut ilmiselviä, mutta kysymysten toistuminen kesä toisensa jälkeen on osoitus siitä, miten erilainen meidän elinympäristömme on manner-Suomeen verrattuna. Ja hyvä niin. Voinen puhua useimpien Korppoolaisten puolesta sanoessani, että nautimme siitä, että elämä saaristossa on joiltain osin hieman hankalampaa kuin kaupungissa. Se pakottaa pysähtymään arjen askareiden äärelle, tekemään yhteistyötä naapurin kanssa ja ajoittain pitämään tylsää. Tylsä hetki puolestaan voi johtaa siihen, että huomaa ikkunan takana roihuavat revontulet tai rannassa pesivän lapasorsan.
Tervetuloa vastaamaan saariston asuttavuuskyselyyn!
Päädyin Aspöseen sattumalta, mutta saaristossa asuminen vaatii myös tietoisia valintoja. Muuttaminen, tai jääminen, mille tahansa paikkakunnalle edellyttää työtä, asumusta ja jonkinlaista turvaverkkoa. Suhteemme alussa täkäläinen kumppanini yritti kovasti vakuutella, ettei meidän sitten pakko ole vallan asua Aspössä, mutta aika pian totesimme tulevaisuutemme olevan täällä. Sen jälkeen olen muun muassa valinnut opintojani sen mukaan, ettei minun tarvitse matkustaa mantereelle töihin, perustanut yrityksen, jonka nimissä voin työskennellä kotoa käsin ja luonut sosiaalista verkostoa saarten lomaan. Kaikkeen ei kuitenkaan voi vaikuttaa itse, ja vaikka saaristolaiset ovatkin omatoimista ja osaavaa väkeä, on elämällä nyky-yhteiskunnassa omat reunaehtonsa. Lasten pitää päästä aamulla kouluun, lähes jokaisessaammatissa tarvitaan toimivaa internet-yhteyttä ja pyykinpesu edellyttää pyykkikoneen lisäksi sähköä, likavesijärjestelmää ja kaivoa, joka ei kuivu kesällä. Jos meri muuttuu saastuneeksi ja raivokkaaksi, käy elämä täällä jopa vaaralliseksi.
Saaristolaisia on valtakunnan tasolla verrattain vähän, eikä kukaan tule erikseen kysymään, onko meillä täällä kaikki hyvin. Siksi meidän pitää oma-aloitteisesti tarjota tietoa ja ymmärrystä elinolosuhteistamme päättäjille. Jos keskiverto turisti ei tiedä, miten hoidamme ruokaostokset, tietääkö keskiverto aluevaltuutettu, montako yötä ulkosaaristolaisen pitää viettää mantereella maanantaiaamun terveyskeskuskäyntiä varten (vastaus: 3)? Ainakin minun tulevaisuudenuskoani vahvistaa tieto, että vuodenvaihteessa uudet kaupungin- ja aluevaltuutettumme saavat päätöksenteon tueksi huolella koostetun tietopaketin saaristoalueemme arkielämän todellisuudesta.
Nyt tiedän, ettei Aspöstä tarvitse lähteä kauppaan, vaan voimme tilata joka viikko ruokalähetyksen Korpo Handelista yhteysalukselle. Tiedän myös, että useimmat hankkivat elantonsa merenkulkualalta tai yrittäjinä, ja että saarella on neljä vesivessaa. Työryhmämme aktiivit tietävät omista kylistään nämä ja enemmän, mutta tarvitaan myös tilastotietoa. Nyt pyydänkin apua teiltä: voisitteko käyttää hetken kyselylomakkeemme täyttämiseen ja kertoa meille teidän elinoloistanne Korppoossa ja lähisaarilla? Kysely on täysin anonyymi. Vain runsaat vastaukset takaavat, että lopullinen raportti antaa kokonaiskuvan Korppoosta ja edustaa meitä kaikkia, niin vakituisia kuin osa-aika- ja kesäasukkaitakin.
