Helmikuun toisena päivänä 2022 kello 22:32 olen ladannut läppärilleni netistä vanhan mustavalkoisen valokuvan, jossa poseeraa perhe talon edessä. Kuvatekstissä lukee: “Adolf Öhman med fr.v. dottern Amanda Mathilda, svärdottern Julia Adelina Wilhelmina, hustrun Amanda Carolina och sondottern Sylvi Adele Öhman”. Muistan vain innostuneena näyttäneeni kuvaa tyttöystävälleni Elinalle vaikka en tiennyt kuvan henkilöistä tai kuvauspaikasta mitään.
Samana aamuna kiinteistövälittäjä oli mailannut meille: “Hei, tämä vanha saaristolaistila Lohmissa on meillä myynnissä. Kerron mielelläni lisää, jos kiinnostuitte.”
Kyllä kiinnostuimme. Tuo vanha valokuva oli löytynyt kun googlailimme innostuneena että mikä ihmeen Lohm?
Tänään on 17. maaliskuuta 2025. Kirjoitan tätä tekstiä Lohmin Norrstrandissa. Sillä samalla saaristolaistilalla josta kiinnostuimme.
Sittemmin olen kaivanut monista lähteistä paljon lisää Lohmiin liittyvää. Sieltä täältä löytyneistä pienistä ja suurista elämänhetkien kuvauksista on alkanut piirtyä syvempää kuvaa ihmistä ja elämästä tällä saarella. Isoin yllätys ei ole ollut mitä olen löytänyt, vaan se millainen tunne minussa on syntynyt. Kulostaa melkein hassulta sanoa, mutta koen juurtuvani tänne aina hieman lisää, kun ymmärrykseni lohmilaisten historiasta lisääntyy. Pidän tuosta tunteesta.
Palataan tuohon vanhaan valokuvaan. Kuvassa oleva parrakas mies on vanhempi luotsi Adolf Öhman. Hänen takanaan on tytär Amanda Mathilda. Tai Tilda, kuten häntä kutsutaan. Kirkonkirjojen mukaan Tilda syntyi 24. Kesäkuuta 1869. Kaksi päivää myöhemmin hänet kastettiin Korppoon kirkossa. Kirkkoherra Herman Gabriel von Bonsdorff on säntillisesti kirjannut ylös myös Tildan kummit: Luotsi Carl Henriksson ja vaimonsa Elmira Albertina, Lohmin Norrgårdista. Ja kuuden vuoden kuluttua 2. helmikuuta 1875, lähes päivälleen sata vuotta ennen minun syntymääni, tämä samainen Carl tekee torpparisopimuksen isoveljensä Michelin kanssa Norrgårdin torpasta, Norrstrandista. Tästä samaisesta, jossa tätä tekstiä kirjoitan. Samaisessa paikassa, joka jo 1799 isojaon kartassa on merkitty Norrstrand palstaksi. Samalla Lohmin saarella jossa 1638 tienoilla oli kestikievari, josta palan halusta löytää lisää tietoa!
Isoin yllätys ei ole ollut mitä olen löytänyt, vaan se millainen tunne minussa on syntynyt. Kulostaa melkein hassulta sanoa, mutta koen juurtuvani tänne aina hieman lisää, kun ymmärrykseni lohmilaisten historiasta lisääntyy. Pidän tuosta tunteesta.
Mutta palataan Tildaan ja hypätään vuoteen 1884. Nyt 15-vuotias Tilda on rippikoulussa ja käy kirjeenvaihtoa isoveljensä, Tituksen kanssa. Titus Gottfrid Öhman on lähes päivälleen seitsemän vuotta Tildaa vanhempi, 22-vuotias nuori mies, kaukana maailman merillä kerryttämässä kokemusta.
Tildan ensimmäinen kirje Titukselle on päivätty 13. tammikuuta 1884. Tilda aloittaa, hieman ontuvalla ruotsilla kirjoitetun, kirjeensä: “Unohtumaton veli, Minä tahdon nyt kirjoittaa muutaman rivin sinulle ja ilmoittaa sinulle, että me kaikki elämme. Ja olemme terveitä tähän päivään asti, mutta oletko sinä elossa tai kuollut, sitä emme tiedä, mutta toivossa että vielä eläisit vaikka toisessa maanosassa, niin tahdon lähettää sinulle nämä rivit…”. Tilda kertoo kirjeessään vielä mm. kuinka meri ei ole vieläkään jäässä, eikä edes lunta ole. Isä ja vanhin veli Anselm ovat tuona päivänä vahtivuorossa luotisasemalla, joka oli jo tuolloin siirretty Lohmista viereiselle Killingholmin saarelle. Hän kertoo myös lähettäneensä edellisen vuoden syksyllä Titukselle kirjeen Plymouthiin, mutta ei tiennyt oliko hän sitä koskaan saanut. Kirjeessä kerrotaan myös että lähitilan poika oli tullut hulluksi ja että Korppoon uusi lukkari laulaa niin kovaa että “isotkin miehet hämmästyvät”.
Titus myös vastaa Tildalle satamista ympäri maailmaa. Kirjeitä tulee mm. Burman Rangoonista, ja Hampurista. Kirjeissään Titus kertoo purjehduksista Valparaisoon, Melbourneen, Lontooseen… Kokemusta karttuu kosolti nuorelle merimiehelle.
Seuraavassa kirjeessään Titukselle, 20 syyskuuta 1884, Tilda kertoo surun murtamana, että Johannes-veli on kuollut ja hautajaiset olivat olleet edellisenä päivänä. Johannes oli kuollut 19 päivää kestäneiden kipujen jälkeen Utössä. Tilda hakee lohtua suruunsa: “mutta hänen kaikki tuskat ovat nyt ohi. Hän on nyt siellä, missä ei enää sairautta eikä kipua ole, elävien maassa Jumalan luona”. Kirjeessä kerrotaan vielä kuinka arkkua olivat olleet kantamassa Skutgrundin Johannes, Norrgårdin Petter, Norrstrandin Janne ja Theodor, Karbyn Janne, Brunskärin Edvard ja Oskar, sekä Enikorven Johannes.
Tildan ja Tituksen kirjeenvaihto jatkuu vielä seuraavanakin vuonna. Titus kertoo mm. lähettäneensä kotiin 320 Saksan markkaa Venäjän konsulaatin kautta ja Tilda kertoo heinäkuussa kuinka täällä Lohmissa on hyvin kuuma , väellä on kiire heinänteossa, ja on melko kuiva kesä ja huono heinäsato.
Mutta palataan vielä veljen kuolemaan. Arkukantajina mainittiin Norrstrandin Janne ja Theodor. Janne, eli Johannes, on vanhin Carlin ja Elmiran viidestä lapsesta, Theodor toiseksi nuorin. Emma, kuuromykkä, toiseksi vanhin, Carl kolmanneksi vanhin. Nuorin on Michel, nimetty isän isoisän mukaan. Tuolloin oli tapana että tilan perii vanhin poika.
Erinäisten sattumusten takia Norrstrandin kuitenkin perii sisaruksista nuorin, joulun tienoilla vuonna 1871 syntynyt Michel. Hänen nuoruudesta en ole vielä löytänyt enempää tietoa, mutta tiedän hänen olleen myöhemmin Lohmin luotsiaseman vanhempi luotsi, joten on selvää että hän on lapsesta saakka ollut isänsä ja veljiensä Theodorin ja Carlin opissa luotsiasemalla. Sitten parikymppisenä Michel tapaa kaksi kuukautta nuoremman Atlanta Charlotta Mattssonin ja parin häitä vietetäänkin syksyllä 1893. Kolme vuotta myöhemmin heille syntyy esikoinen Eine Atlanta Conradia ja tammikuussa 1903 Ellen Adele. Sitten kohtaa taas suru. Ellen Adele kuolee vain kuukauden ikäisenä kurkkumätään. Isä Carl lähtee talven läpi Turkuun asti hakemaan arkkua. Kun hän vihdoin palaa, toinenkin tyttäristä on kuollut samaan tautiin. Vaimo Atlanta on joutunut odottamaan miestään kahden kuolleen tyttärensä kanssa.
Elämä saaristossa ei ole pelkkää aurinkoa ja laineiden liplatusta. Tänne ei voi juurtua ilman ymmärrystä elämän tummistakin sävyistä. Kirjoittaisin mielelläni lisää vielä Lohmin elämästä, kuten venäläisten matruusien mereen heittämistä leivänkannikoista, vuoden 1918 taisteluista ja kuusikymppisen Tituksen tekohampaista, mutta jätetään nuo seuraavaan kertaan.
En malta olla kuitenkaan kertomatta vielä yhtä kaunista hetkeä täältä Norrstrandista: Nuori musiikinopettaja, säveltäjä ja kansanmusiikkiperinteen kerääjä, Greta Stenbäck (myöhemmin Dahlström) kiersi 1921-1923 Saaristomerellä tutustuen saarelaisiin ja musiikkikulttuuriin. Hän vietti erityisen paljon aikaa Lohmissa, käytti siitä nimeä hem. 26. elokuuta 1923 hän kirjoittaa:
“Fru Sjöfelt på Killingholmen har sjungit för mig igen, likaså Vera i Norrgården. När jag passerade Atlantas stuga, blev jag inropad och bjuden på pannkaka med sylt. Atlantas stuga tar nog priset i snygghet. Hon tål inte en fluga inom sina väggar. Fönstren är försedda med flugnät. På den uppbäddade sängen i den ena kammaren sitter två dockor. De har tillhört hennes små flickor, som dött i difteri för 20 år sedan. Atlanta är lotsänka också hon. Hennes dövstumma svägerska bor hos henne. Hon har en märkvärdig förmåga både att förstå och göra sig förstådd.”
Vaikka tarinassa taas muistettiin suruakin, niin kun ajattelen 52- vuotiasta Atlantaa istumassa tässä samassa talossa kuin minä nyt, tarjoamassa pannukakkuja hillolla kolmekymppiselle Gretalle, niin minut valtaa hymy ja lämpö. Elämä jatkuu ja juurtuu täällä Norrstrandissa!
Lähteet:
Herranen, G. (2013). Brev till och från skärgården och världshaven. Skärgård : tidskrift utgiven av skärgårdsinstitutet vid Åbo Akademi, 36(2), 50-54.
Michelsson, K. V. (1995). Lotsarnas Lohm. [K. V. Michelsson].
Forslin, A. (1968). Greta Dahlström som fältforskare i Svenskfinland, 95.
Smulter, J., Sahlgren, K. A., & Korppoon kunta. (1994). Korpo genom tiderna: En historik. [Korpo kommun].
Korppoon kirkonkirjat, Kansallisarkisto.
